Sivut

torstai 29. elokuuta 2013

Ryhdistetty puusaavi


Vanhan ränsistyneen ja pohjasta lahon puusaavin pelastin ladon pölyjen keskeltä. Saavia kiertäneet metalliset renkaat olivat tippuneet paikoiltaan ja niiden etsimisessä sai kyllä tehdä töitä. Olin jo pitkään metsästänyt sopivaa puukoria takan viereen talven varalle johon mahtuisi sen verran halkoja pinoamaan ettei joka kerta takkatulta sytyttäessä tarvitsisi tarpoa puuvarastolle. Mikä sopisi paremmin tähän käyttötarkoitukseen kuin talon historiasta kertova puusaavi? Niinpä. Kaunis esine kaikessa rouheudessaan.




Sama värimaailma jatkuisi ja saavista tuli kermanvalkoinen vesiohenteisella Teknos Futura40 kalustemaalilla. Maalikerroksia saavi vaati muutaman mutta en kuitenkaan halunnut että siitä tulisi aivan vitivalkoinen vaan että vanha sinertävä maalipinta saisi kuultaa hieman läpi. Sisäpuoli sai jäädä alkuperäiseen kuntoonsa lukuunottamatta uutta pohjaa. 




Metalliset renkaat kiinnitettiin itseporautuvilla ruuveilla paikoilleen jotta ne eivät puun kuivuessa putoisi pois paikoiltaan. Renkaiden pinta viimeisteltiin siniharmaalla vesiohenteisella Teknos Sointu maalilla, mikä tarttui metallipintaan yllättävän hyvin. Pohja tehtiin ylijäämälaudasta kuviosahalla sahaamalla. Täydellisen pyöreää siitä ei tullut mutta kyllä se käyttötarkoitukseen sopisi oikein hyvin.

Koska rakastan maalaamista ja kuvataidetta sai saavi oman pienen lisäyksensä itsetekemiä sapluunoita apuna käyttäen ;). 




Lampaat kun ovat lähellä allekirjoittaneen sydäntä ja tulevaisuudessa olen myös aikeissa harjoittaa pienimuotoista lammastaloutta ei teemasta ollut epäilystäkään. Maalina käytin siniharmaata Teknos Sointu sisutusmaalia.

Hörökorvat, joita kissoiksikin kutsutaan, valtasivat saavin heti kun roudasin valmiin puukorin pihalta sisälle joten voi olla että käyttötarkoitus menee uusiksi ;). 



Postin tuo, postin tuo...

Mitä kaikkea voi ylijäämä maaleista ja laudoista tehdäkkään? - Postilaatikolle telineen :). Kaikessa muuttohässäkässä postilaatikon telineen virkaa tienposkessa oli tähän asti toimittanut vanha heinäseiväs sekä pari laudan pätkää. Ei mikään silmiä hivelevä näky. Joten porakone toiseen ja kuviosaha toiseen käteen ja katsotaan mitä laudan pätkistä saadaan aikaiseksi.

Suunitelma oli sinänsä yksinkertainen: mahdollisimman simppeli taloa muistuttava teline johon postilaatikon saisi kiinnitettyä 120 cm korkeudelle tienposkeen.



Runkona käytin tavallista käsittelemätöntä lautaa josta sahasin kuviosahalla 65cm pituisia pätkiä (9kpl) sekä 60cm pituisen, 50 cm pituisen ja 35cm pituisen kappaleen. Kolmesta viimeisestä laudan kappaleesta sahasin vielä kulmat pois jotta haluttu muoto saataisiin aikaiseksi. Lisäksi kiinnitin kaikki osat ruuveilla sivu- sekä kattopalkkeihin tukevoittamaan telinettä.



Vähän väriä pintaan Tikkurilan valkoisella remonttimaalilla ja loput (myös takaosa, katto sekä tukipuut) Tikkurilan öljypohjaisella punamaalilla. Remonttimaalia riitti yksi kerros mutta punamaalia joitui maalamaan useamman kerroksen jotta sävyn tummuusaste vastaisi talon maalipintaa. Kuivumisaika oli noin vuorokausi maalikerrosta kohti.


 

2" 4" tuumaisesta lankusta eli "kakkosnelosesta" sekä kahdesta maahan lyötävästä pilarista saatiin hyvin tukevat tukipuut telineelle. Katto tehtiin hieman leveämmästä sekä paksummasta ylijäämä puusta, vaikka sen olisi voinut päällystää kattopellillä tiilellä tai kattohuovalla päätimme jättää katon maalikerroksen varaan. 

Lopputulos näytti tältä:


Syysiltojen pimeyden lähestyessä postilaatikkoteline saa vielä todennäköisesti kaverikseen heijastimen. Luulisi posteljoonin olevan tyytyväinen :). 

sunnuntai 25. elokuuta 2013

Sisustustikkaat

Inspiraation valloittamana päätin nikkaroida makuuhuoneen heinäseipäistä tehdylle sängynpäädylle kaverin - sisustustikkaat :). Tikkaat soveltuvat hyvin sisustuselementiksi, päiväpeiton tai vaatteiden säilytykseen makuuhuoneessa tai vaikkapa pyyhetelineeksi kylpyhuoneeseen. Materiaaliksi käy esim. rautakaupasta saatava pyöröpuu tai allekirjoittaneelle mieluisaksi työstettäväksi materiaaliksi koetut aina niin ihanat heinäseipäät. 

Seipäät kuivumassa pesun jälkeen 

Runkopuiksi valitsin heiman paksummat seipäät jotka sahasin 180cm pituisiksi. Rimapuut eli puolat (4 kpl) sahasin 40cm, 45cm, 55cm ja 60cm pituisiksi pätkiksi hieman ohuemmista heinäseipäistä. Tikkaiden muoto voi olla joko suoraviivainen H tai A-mallin mukaan. Itse tein jälkimmäisem mallin mukaan vapaalla kädellä sommitellen. Rimojen väliksi tuli noin 30-35 cm ja kiinnitys tapahtui pitkien ruuvien avulla takaapäin jotta ruuvit jäivät piiloon.
 

Sommittelua ennen kokoamista
 
Käsittelin puupinnan valkoisella läpikuultavalla vesiliukoisella Teknos Futura40- kalustemaalilla eli samalla sävyllä kuin sängynpäädyn aikaisemmassa postauksessa. Maalikerroksia tarvittiin vain yksi ohuehko ja kosketuskuiva pinta oli muutaman tunnin päästä.


 


Lopputuloksesta voi olla montaa eri mieltä mutta ainakin omaa silmää miellytti kovasti :). Nimensä veroisesti tikkaat ovat tarkoitettu sisustamiseen ei kiipeilypuuksi joten ne päätyivät koristamaan makuuhuonetta kissojen ulottumattomiin. Tikkaita ei kiinnitetä vaan ne nojaavat seinään.


 

 

Pieni söpö lisäys <3
 
Makuuhuoneen tunnelmaan sopiva naulakko  :)




keskiviikko 21. elokuuta 2013

MSZ-SF25VE

Ruska <3

Syksy se kovasti sieltä muistuttelee tuloaan - nyt siihen ollaan varauduttu sillä ilmalämpöpumppu saapui asennettuna tiluksille!  Malli on tämän vuoden toukokuussa markkinoille tullut Mitsubishi electric MSZ-SF25VE eli koekaniinien asemassa ollaan talven käytön suhteen. Valmistaja ainakin lupaa että talviautomatiikka on erinomainen ympärivuotiseen lämmitykseen myös -25 pakkasasteessa.

Kysessä pitäisi olla myös markkinoiden hiljaisin vekotin. Valmistaja lupaa myös että:
- lämmitysteho on erinomainen ja lämpökerroin (COP) korkea
- ilmansuodatus on tehokas
- lämmönohjaus on tehokas kaksoissiivekkeiden turvin
- suora/epäsuoraohjaus (ei vedon tunnetta)
- "poissa-tila" eli energian säästötoiminto joka laskee lämpötilaa isäntäväen ollessa poissa
- +10 asteen ylläpitolämmitystoiminto (esim. kesäasunnolle)
- takkatoiminto eli pelkkä puhallustoiminto joka kierrättää takan tuottamaa lämmintä ilmaa huoneistoon
- energiatehokkuusluokka A+++

Kokeilemallahan se selviää. Mukana tullut kaukosäädin on myös aika näppärä vekotin :). Tulevaisuudessa täytyy varmaan harkita toisen ilmalämpöpumpun sijoittamista yläkertaan.



 

Sisäyksikkö asennettiin olohuoneeseen (missä myös takka sijaitsee) jotta se lämmittäisi/viilentäisi koko alakerran. Asuinneliöitä alakerrassa arvioitiin olevan noin 50m2 eli pienempi SF25VE-malli riittäisi alakertaan.

 

Ulkoyksikkö asennettiin maatelineen varaan jolloin mahdolliset pienimmätkin häiriötekijät (koneen värinät yms.) minimoitaisiin. Aiemmassa postauksessa tehtiin maatelineen alusta johon  teline ruuvatiin kiinni. Ilmalämpöpumppu on myös mahdollista asentaa seinätelineeseen.

Markkinoilla on monenlaisia valmiita ilmalämpöpumpuille tarkoitettuja katoksia/suojia mutta koska koneemme on asennettu maatelineen varaan ja melko kauas seinästä eivät valmiit katokset olisi riittäneet suojaamaan katolta putoavia lumivyöryjä. Siispä tuumasta toimeen ja rautakauppaan kattopellin ostoon.


 

Tukirakenteet/runko kasattiin hyödyntämällä varastosta löytyneitä 2" x 4" paksuista lankkua sekä lautaa. Tukevoittamaan rakennelmaa tarvittiin myös kulmarautoja (4 kpl) sekä maahan lyötäviä tukipilareita (2kpl).




Hivenen tuuria oli kyllä matkassa mukana sillä etsinnän jälkeen löysimme ns. jämäpalan mustaa tiilikuvioitua kattopeltiä mitoiltaan 117cm x 119 cm mikä asettui paikoilleen loistavasti. Kattopelti kiinnitettiin mustilla kateruuveilla.


 

Vähän Tikkurilan öljypohjaista punamaalia pintaan (sama sävy kuin talon ulkolaudoituksessa) muutama kerros - ja katos on valmis!




Katoksen kustannuksia:

- Puutavara - omasta varastosta
- Tikkurilan punamaali - ylijäämä maalia ulkolaudoituksen maalauksesta
- Kattopelti - 14,90€
- Kateruuvit ja kulmaraudat - 3,0€
- Tukipilarit 3,90€/kpl eli 7,80€

Ympärille voisi tehdä tietysti vielä jonkinlaisen ritelikön/seinän mutta nyt ainakin mennään näillä eväillä. Hommat oli hyvä lopettaa kun aurinkokin rupesi laskemaan horisontin taakse.

<3






perjantai 16. elokuuta 2013

Maalia, heinäseipäitä ja höyhensaaria

Heinäseipäisiin hurahtaneena höpsönä halusin muuttaa puunkappaleet sisustuselementeiksi vanhaan rintsikkaamme. Olin jo jonkin aikaa hautonut pienessä pääkopassani ideaa sängynpäädystä ja nyt sadepäivien ratoksi pääsin sitä toteuttamaan.

Sisutusmaustamme on vähitellen muokkautumassa vanhahtavan maalaisromantiikan sekä nykyaikaisen modernin sisutustyylin välimuoto, omalla luovuudella sekä kekseliäisyydellä höystettynä. Vanhaa kunnioittaen ja entisöiden mutta myös päivittäen 2000-luvulle.

Ideahan heinäseipäistä tehdystä sängynpäädystä on melko ykinkertainen; tarvitaan vain heinäseipäitä, heinäseipäitä ja vielä vähän heinäseipäitä.. sahaa, vasaraa ja nauloja tai vaihtoehtoisesti akkuporakonetta ja ruuveja. Tarkoitus oli tehdä 160cm leveään parisänkyyn 120cm korkea sängynpääty. Kahdesta 120cm pitkästä heinäseipäästä tulisi päätypalat ja muut heinäseipäät sahattaisiin 100cm pituisiksi.

Sahauksen jälkeen todennäköisesti monta vuosikymmentä ladossa maanneet seipäät tuli pestä ja antaa kuivua kunnolla.

Maitotonkka <3




















Heinäseipäät olisi voinut jättää luonnollisen vanhahkon puun väriseksi mutta halusin käsitellä puut valkoisella läpikuultavalla vesiliukoisella Teknos Futura 40 kalustemaalilla. Valitsin kyseisen maalin sen vuoksi koska halusin pinnasta läpikuultavan vaalean jotta puunsyyt ja kulutuksen jäljet näkyisivät mutta pinta näyttäisi silti siistiltä. Pinta oli kosketuskuiva noin vuorokauden kuluttua käsittelystä eikä vaatinut kuin yhden maalikerroksen.


Keskellä päätypuut
Voi sitä naulaamisen paukutuksen määrää kun akkuporakoneen akku sanoi sopimuksen irti. Puunkappaleet ladottiin maahan kärjet suoraviivaisesti riviin ja taakse naulattiin kaksi 160cm pitkää tukipuuta (lautaa) poikittain jotka oli maalattu samalla sävyllä aikaisemmmin.

Miltä lopputulos sitten näyttää? Makuasioistahan ei voi tunnetusti kiistellä mutta omasta mielestäni lopputulos oli odotettua parempi, vielä kun makuuhuoneen seinäpinnat saavat vähän uutta eloa tapettien muodossa sopii sängynpääty makuuhuoneen tunnelmaan kuin nenä päähän.


<3<3<3<3<3<3<3<3<3<3<3<3<3<3


 


 

Kaverikseen sängynpääty sai vanhan muutama vuosi sitten hankitun Laulumaan yöpöydän vetolaatikolla, Ikean Ollsta-varjostimesta ja lasisesta Brån- lampunjalasta kootun pöytävalaisimen sekä tietysti muhkeita tyynyjä <3. Lakanat sekä beige puuvillapäiväpeitto myös Ikeasta. Pehmeää, lämmintä, modernia, maalaisromantiikkaa, perinteistä... Meidän näköistä.


Risusavottaa ja sadepilviä

Talon remointi- ja sisustussuunnitemien jäädessä hautumaan olisi seuraava siirto ilmalämpöpumpun hommaaminen, alustan rakentaminen ja ikävästi keittiötä sekä olohuonetta varjostavan puun kaataminen. Kylmälaiteasentajien käynnin myötä vahvistui ilmalämpöpumpun paikka talossa ja ulkoyksikön maatelineen alustan rakennus saattoi alkaa. Vaikka uudet ilmalämpöpumput ovat käsittääkseni aika hiljaisia hurisijoita, halusimme laitteen ulkoyksikön asennuksen maatelineen varaan seinäasennuksen sijaan.

Talven pakkasia odotellessa olimme hankkineet paksun (n. 10-15cm) styroksilevyn routaeristeeksi. Jotta eristelevy saataisiin upotettua maan sisälle tuli sille kaivaa kuoppa jonka päälle betonilaatat (6kpl) sijoitettaisiin. Lopuksi laatoitus kasteltiin jolloin se myös tiivistyi.

Lähtötilanne näytti jokseenkin seuraavalta:

Valmis kuoppa ja vielä kaatoaan odottava puu :)

Valmis alusta!!!
Styroksilevyn sommittelua



Auringon painuessa horisontin taakse alkoi homma olla paketissa. Keittiötä ja olohuonetta varjostanut suurehko pöheikkö raivattiin ja alue avartui huomattavasti. Lopputulokseen ei voisi olla tyytyväisempi.

 

Seuraavana päivänä oli rännien asennusten vuoro mikä sujuikin ensikertalaiselta yllättävän näppärästi. Talon toiselta sivultahan puuttuivat rännit kokonaan ja sadepilvien yllättäessä vesipisarat ripottelivat pitkin ikkunan karmeja. Sadevesiä varten kaivettiin maahan noin 50-60cm syvä oja johon myös ränneiltä tuleva vesi johdatettiin syöksyputkea pitkin. 

Lapiohommia :P
Talon sivu ilman ränniä
  

Savinen maaperä tai loppumattomilta tuntuvat juurakot eivät ainakaan nopeuttaneet projektin etenemistä mutta illansuussa ränni oli paikoillaan ja kaadotkin kohallaan - hyvä tuli :). 

 
Se toimii!



Alastulo johdatettiin pienen mutkan kautta tulemaan kulman taakse koska ilmalämpöpumppu tulisi laatan päälle pihisemään ja puhisemaan ensiviikolla. Laite ei myöskään kerää turhaa kosteutta kun alastulo on kulman takana.
Vielä kun rännien kiinnikkeet malttaisi maalailla mustiksi niin eivät erottuisi joukosta mutta pääasiahan on että nyt voi huolella odotella syksyn tuloa ja niitä syysmyrskyjä.


keskiviikko 14. elokuuta 2013

Heinäseipäistä kiipeilypuuksi

Sataa, sataa ropisee... Sadepäivän tylsyyden multihuipentuman innoittamana päätin esitellä itse kyhäiltyn kissojemme raapima/kiipeilypuun. Ideahan sai alkunsa kouluni pieneläinraksatunneilta sekä koulun varastosta löydetyistä vanhoista heinäseipäistä. Lisäksi tarvittiin paksua vaneria, mahdollisimman painavaa puulevyä, jykevä tukipuu, fleecekangasta, paksumpaa huonekalujen verhoilukangasta, kulmarautoja, sisal köyttä, pieniä nauloja, eri keeper liimaa tai muuta yleisliimaa sekä rutkasti kärsivällisyyttä :).

Raapimapuusta oli tarkoitus tehdä mahdollisimman suuri ja korkea jossa olisi myös paljon kynsien teroitus mahdollisuuksia. Kiipeilypuun kiinnittäminen kattoon oli välttämätöntä koska talossa asuu nykyään kaksi ylivilkasta hörökorvaa.

Valmis kokonaisuus näytti aluksi jokseenki tältä ilman kattoon kiinnitystä:

Pikku Myy testaamassa kiipeilypuuta

Kuvan  pallokuvioidut tasot (3kpl) on sahattu sirkkelillä 30cm x 60cm kappaleiksi noin 1 cm paksuisesta vanerilevystä. Ylin taso on hieman pienempi kuin muut kiipeilypuun tasot eli noin 30cm x 50cm. Jokaiseen tasoon on sahattu pylväsporakoneella joko paksun pystypuun tai heinäseipään mentävä aukko. Pystypuun aukon sahaamiseen käytettiin halkaisijaltaan 7cm terää ja heinäseipäiden aukon sahaamiseen 5cm terää. Mutta koska heinäseipäät eivät ole koskaan täysin identtisiä piti joitakin aukkoja hieman hioa karkealla hiomapaperilla oikean kokoisiksi.  Alimmat tasot (2kpl) sahattiin sirkkelillä 2cm paksusta täyspuulevystä 30cm x 60cm kappaleiksi.

Heinäseipäät pestiin vedellä ja pätkittiin käsisahalla 78cm, 125 cm ja 165 cm pituisiksi ja paksu pystypuu 228cm pituiseksi. Kiipeilypuun kokonaiskorkeudeksi ilman kattoon kiinnitystä noin 230 cm ja laveydeksi 143 cm.



Kattoon kiinitys tapahtui rautakaupasta ostetun pöydän/kodinkoneen säädettävän jalan avulla. Sopivaksi jalaksi valikoitui musta 25cm pituinen metalliputki minkä saa ruuvin sekä puulevyn avulla kierrettyä/kiristetty kattoa vasten kiinni. Putki kiinnitettiin ruuvien (4kpl) avulla paksuun pystytolppaan kiinni.

Kiipeilypuu kiristettynä kattoon kiinni
Kuten kuvistakin näkee tasot (4kpl) on päällystetty vaalenharmaalla pallokuvioidulla pehmeällä fleecekankaalla ja aluskankaaksi on valittu harmaa puuvilla. Samalla puuvillalla on myös päällystetty kiipeilupuun ja katon välinen kiinnityslauta. Alimmat lattiatasot (2kpl) on verhoiltu paksummalla huonekkalujen verhoiluun tarkoitetulla karkeahkolla kankaalla kestämään kulutusta. Kankaat on kiinnitety eri keeper liimalla sekä nitojalla. Kaikki kankaat on hankittu Eurokankaan löytökorista jämäpaloina.

Mikään kangas ei ole kissankynsien kestävää ;)



Kun koko komeus olis saatu koottua se kiinnitettiin ohuilla kulmaraudoilla (15kpl) sekä ylin taso kiinnitettiin yhdellä paksumalla kulmaraudalla jotta siitä saatiin mahdollisimman tukeva. Lisäksi osa heinäseipäistä sekä osa tukipuusta vuorattiin paksulla rautakaupasta hankitulla sisal köydellä. Kiinnitykseen käytettiin eri keeper liimaa sekä käyden päät naulattiin puuhun kiinni pienillä nauloilla piiloon. Köyttä kului arviolta noin 60m.

Pienet kulmaraudat

Suurempi kulmarauta ylimmässä tasossa

Lopuksi kiipeilypuu sai lisää virikkeitä muutamista huiskista sekä pesäkopista:   

Kiipeilypuuhunsa tyytyväiset hönöttimet <3

Kustannukset:

- Heinäseipäät - ilmaiset
- Tukipuu - ilmainen
- Kankaat Eurokankaasta - n. 40€
- Eri keeper, naulat, kattoon kiinnitys tarvikkeet ja kulmaraudat rautakaupasta - n.15€
- Sisal köysi rautakaupasta - 10m/9,90€ --> menekki 60m eli noin 60€
- Kissanpeti Helsingin voittajanäyttelystä/messuilta - 20€
- Lelut lemmikkieläintarvikaupasta - 10€

Karkea kokonaiskustannusarvio kissojen kiipeily/raapimapuulle oli noin 115€ (+ peti ja lelut 30€).