Sivut

lauantai 29. maaliskuuta 2014

Kevät on täällä!

Aurinkokylpy feat. Pikku Myy, Tellu, Wäinö ja Ninni <3



Aurinkoisia päiviä on ollut jo niiiiiiiiiiiiiiiiiiiin paljon että nyt voi viimeistään julistaa virallisesti kevään saapuneeksi myös tänne Villa Myllylään <3. Kevät (ja etenkin valoisuus) tuo myös mukanaan uutta inspistä pistää kaikki paikat niin ulkona kuin sisälläkin uuteen uskoon. 

Yläkerran pikku makuuhuone on räjäytetty uusiksi mutta remontti suunnitelmista myöhemmin.. ei paljasteta kaikkea kerralla. Mutta sen verran voin kertoa että sahanpurua tursuaa joka paikasta ja tapettia on käyty jo ostamassa ;).

Pihasuunnitelmat kasvavat päivä päivältä. Avomieskin erehtyi antamaan allekirjoittaneelle vapaat kädet pihan istutusten suunnitteluun. Vaikka en mikään vihenpeukalo olekkaan niin suunnitelmissa olisi minikasvihuoneen ehostamista, kasvimaan perustamista, pusikoiden ja pensaiden raivaamista sekä kukkapenkkien suunnittelua niistä myöskin tuonenpana. Tavoitteet ovat ainakin kunnianhimoiset. Myös terassia ollaan suunniteltu ja toivottavasti toteutuskin tapahtuu vielä tänä kesänä.

Mutta nyt niihin pienempiin ja ajankohtaisiin projekteihin: taimien kasvatukseen. Jotta tuleva kasvimaa saisi edes muutaman hassun kasvin niin päätinpä erään sisustusblogin innoittamana väsätä taimihyllyt alakerran tietokonehuoneeseen sekä olohuoneeseen. Ja voi kuinka söpöt niistä tulikaan! Huom. kissaperheessä kaikki on ripustettava katonrajaan jotta taimilla olisi edes pieni mahdollisuus selviytyä kasvimaalle asti ;).

Tietokonehuoneen taimihyllyt


Olohuoneen taimihyllyt




Taimihyllyt sahasin lautatavarasta ja maalasin valkoisella Teknos Futura 40 kalustemaalilla. Tietokonehuoneen laudat ovat noin metrin mittaisia ja olohuoneen noin 1,2m pitkiä. Hyllyt ovat katossa kiinni kahdella koukulla. Hieman kärsivällisyyttä homma vaatii mutta lopputulos on hyvin toimiva kokonaisuus jota kelpaa ihastella.

Toinen pieni ja nopea entisöintiprojekti oli vanhan jakkaran kunnostus. Löysin ulkorakennuksemme kätköistä vanhan puisen, maalia rapisevan jakkaran jonka hion ja maalasin samalla Teknoksen kalustemaalilla sekä siniharmaalla maalilla.

Ennen...


 

... ja jälkeen!


Eritoten jakkarasta tykkäsin perheen kuopus Wäinö <3

Lopuksi pakollinen kukkakuva: viikonlopun kunniaksi ostetut tulppaanit - aurinkoista viikonloppua! :)





keskiviikko 19. maaliskuuta 2014

Ett besök till Åbo!



Ammattiopisto Livia


Kauan suunniteltu (ja pitkään odotettu) 5 päivän miniloma Turussa toteutui vihdoinkin! Lomaan mahtui lukemattomia kirpparikierroksia, shoppailureissuja, hyvää ruokaa ja hauskaa seuraa, hevoskuiskaajana harjoittelua sekä koirahoitolassa vierailua ja oman rakkaan mummokoiran trimmausta :). Paljon saatiin systerin kanssa aikaan ja kesällä on pakko mennä kyllä uudestaan.

Kirpparikierroksen saalis jäi tällä kertaa hieman laihaksi mutta sitäkin paremmaksi. Muutamalla eurolla mukaan tarttui mm. kauan etsitty vanha keittiövaaka ja emalinen muki.

 

Raision Ikea reissuakaan voi voinut jättää tuonnemmaksi, pitihän maalaisen päästä syömään ne lihapullat ja keräämään ostoskärry täyteen kaikenlaista "tarpeellista" ;). Mukaan lähti mm. keittiöpyyhkeitä, astioita, tauluhylly, naulakko, wokkipannu, erilaisia purkkeja ja purnukoita (joita ei koskaan voi olla liikaa), pyyhkeitä, koristetyny (tällä kertaa vain yksi koska avomiehen mielestä tyynyjä on jo enemmän kuin tarpeeksi), torkkuhuopia myös perheen hörökorville, toimistotarvikkeita yms. Tyhjin käsin siitä rakennuksesta ei vain pysty poistumaan.

Leksvik-naulakko (kuva: Ikea)

Fräjen-kylpypyyhe (kuva:Ikea)

Gurli-torkkuhuopa (kuva: Ikea)

Lisel-koristetyyny (kuva: Ikea)
Ribba-tauluhylly (kuva: Ikea)
Perheen mummokoiran, Tellun, Turun vierailun kohokohta oli ehdottomasti Paimion Ammattiopisto Livian eläinhoitolassa piipahtaminen. Mummolle oli virikkeitä kun piti kissoja ja marsuja kyttäillä josko niistä saisi leikkikavereita :D.






















Hoitolan vastaanotto aula

Hoitolan tiloista löytyy myös eläinlääkärin vastaanottotilat sekä pieni myymälä
 

 

Tellu tykkäsi vierailla kissapuolella :) 
Yksi hoitolan asukeista: leopardigekko


Pääsin myös harjoittelemaan koiran turkin alasajoa trimmauskoneella ja samalla mummokoira sai uuden kesätukan. Aikaisempaa kokomusta koiran turkin alasajosta ei löydy mutta sitäkin enemmän lampaiden keritsemisestä. Myös jokunen kissa on tultu ajeltua mutta onneksi asiakkaani on sen verran tottunut käsittelyyni ja omaa hyvin rauhallisen olemuksen joten trimmaus oli melko helppoa. Käytössä oli Osterin yksinopeuksinen kone terillä 7F ja 10. Jälkimmäisellä terällä vedin korvat sekä tassut. Käytössä oli myös Tellun omat trimmaussakset sekä hoitolan ohennussakset. Lopuksi Tellu pääsi vielä pesulle - tadaa Tellun uusi kesälook on valmis!


Vaikka reissaaminen on aina kivaa... on kotiinkin kiva palata kisujen ja avomiehen luokse. Tellulla oli myös hauskaa ja reissaaminen piristi kummasti muuten niin leppoisia eläkepäiviä viettävää vanhusta.

Kukkasipulitkin olivat avautuneet kotiinpaluun kunniaksi :)
 Piiiiiiiiiiiiiiiiiiiiitkän ajomatkan jälkeen, loppuilta vietettiin kotisohvalla jotakuinkin näin: 

<3




sunnuntai 2. maaliskuuta 2014

Sunnuntaikirppistelyä



Katteja ei harmaa sää hidastanut ;)


Päivä valkeni suht harmaana ja synkkänä niin mikäs sen parempaa kuin suunnata kirpputoreille! Mitään älyttömiä löytöjä ei haaviin tällä kertaa tarttunut mutta muutama mukava parin euron pikku löytö piristi kummasti. :)

Ensimmäiseksi esittelyyn pääsevät 2 kpl valkoisia Ikean paksuja Merete-verhoja. Kangas on raskasta ja verhot toimivat loistavati pimennysverhoina. Yläreunassa on hopeisen väriset purjerenkaat joista verhot on helppo ripustaa verhotankoon. Sopivat mielestäni loistavasti hentojen, valoa läpäisevien valkoisten verhojen kavereiksi olohuoneeseen. Hintaa ihanuuksilla oli 3€/kpl.


Purjerenkaat <3


Pintaremonttia odotteleva olohuone verhoineen :)

Seuraavat löydöt olivat ruskearaidallinen Linnea-nappityynyliina sekä harmaa uudenveroinen Ikea Tertial -pöytävalaisin. Molemmilla hintaa oli se muutama euro ;). Tyynyjä ja valaisimia kun ei voi koskaan olla liikaa!

Linnea-tyyny


Työpöydän lukulamppu :)


Ja lopuksi on pakko mainita että 25.2. kylvämäni siemenet ovat alkaneet itämään! Jess! Hyvä alku vaikkakin vain kirsikkatomaatin pienenpienet taimet pilkottavat mullan seasta.



Tomaatit <3

Leppoisaa laskiaissunnuntaita! :)