Sivut

keskiviikko 21. lokakuuta 2015

Keinutuoli

 


Vihdoin ja viimein päivitystä myös sisustuspuolella. Muutama viikko sitten piiiiitkän metsästyksen jälkeen löytyi tori.fi:n kautta Ikean jo tuotannosta poistunut Lillberg-keinutuoli.

Keinutuoli on mustaksi lakattu puurunkoinen, luonnonvalkoisilla kaksiosaisilla pehmusteilla (kissataloudessa tuoli on tosin vuorattu fleecepeitolla). Mustavalkoinen värimaailma tuo voimakkaan konstrastin ja sopii myös ajattomuudellaan hyvin Villa Myllylän neutraaliin sisustukseen. Keinutuolista on ollut myös saatavilla muita värivariaatioita. 

Aivan ihana, tyylikäs, moderniversio mummomaisesta perinteisestä keinutuolista ja käytännöllinen mm. vauvan tuudittamiseen uneen.









Ps. Keinutuoli on myös osoittautunut kissojen uudeksi lempipaikaksi ja eritoten nuorimmainen hulivilipoika tykkää kiikkua tuolissa :D.



tiistai 6. lokakuuta 2015

Nimiäiset

 


"Mistä on pienet tytöt tehty?
Sokerista, kukkasista,
inkivääristä, kanelista.
Niistä on pienet tytöt tehty."


2.8. aurinkoisena syyspäivänä saimme maailmaan ihanan, terveen ja kauneimman tytöntyllerön jonka nimenantojuhlaa juhlistettiin kakkukahvien merkeissä sunnuntaina 4.10. läheisten ympäröimänä.

Pikkuinen prinsessa käyttäytyi prinsessalle tyypilliseen tapaan ailahtelevasti koko juhlien ajan mutta kyllä ne suupielet lopulta käääntyivät ylöspäin useaan otteeseen. 

Juhlaa varten olimme vuokranneet paikallisen kahvilan ja maukkaan tarjoilun hoiti tällä kertaa pitopalvelu (äippä sai huilata ja keskittyä muuhun hössöttämiseen).

Juhlien järjestylystä ja koristelusta vastasi allekirjoittanut. Pöytäkoristeina toimivat Ikeasta mukaan tarttuneet maljakot joihin tilattiin paikallisesta kukkakaupasta hempeän vaaleanpunaisia ruusuja. Kukat "istutettiin" maljakon pohjalle rautalangan sekä lasimurskan avulla, päälle kaadettiin vettä ja komeus kruunattiin Ikean valkoisilla kelluvilla kynttilöillä. 

Kavereikseen kukka-asetelmat saivat vaaleanpunaisia tuikkuja sekä valkoiset pöytäliinat ja vaaleanpunaiset, läpikuultavat, organza-kaitaliinat (juhlacenter.fi). Lisäksi lahjapöytään tilattiin samasta kukkakaupasta vaaleanpunaiseen teemaväriin sopiva kukkakimppu. 

Tyttärestään ylpeä isä paljasti nimet juhlavieraille puheen muodossa ja äiti hoiti siviilikummien esittelyn sekä kummitodistusten luovutuksen maailman parhaille kummitädeille - eikä kyyneliltäkään vältytty. .

Virallisen osuuden jälkeen oli vuorossa kahvittelua, valokuvien ottoa sekä vapaata seurustelua

Kaunis ja ikimuistoinen päivä josta kiitos kuuluu paitsi kahvilan henkilökunnalle myös ihanille vieraille.